Metsän kutsu
Astut nyt alkutalven metsäiselle polulle, joka avautuu kuin kutsuva ovi: Tule rauhoittumaan, tule löytämään pala itsestäsi. Ole kuin kotonasi, olethan samaa Jumalan luomistyön ihmettä kuin metsäkin. Katso elämääsi metsän peilistä.
Polku ei ole suora ja sileä, maasto vaihtelee ja polku kiemurtelee rennosti puita ja kiviä kierrellen. Paikoitellen joudut varomaan kiviä ja känsäisiä juuria, puiden varpaita, toisinaan taas liukkaita kiviä tai polun pettämistä mutaan ohuen lumen alla.
Polunhaarassa joudut valitsemaan, jatkatko kalliolle vai alas kohti rantaa. Rinteen juurella kasvaa vanhoja tuuheita kuusia, ylempänä taas mäntyjä, haapoja ja koivujakin. Metsässä ei ole niin rujoa kohtaa, ettei elämä jossakin muodossa puskisi esiin. Pienestäkin kallionkolosta mänty tai koivunvesa on löytänyt kasvupaikan, jossa se on sinnitellyt jo vuosia. Metsässä elämä raivaa itselleen tien toteutua. Metsä elää kaikkina vuodenaikoina - ja omassa rytmissään, kuhunkin aikaan sopivassa.
Polulle kaatuneesta puusta joku on sahannut kulkuväylän vapaaksi. Rungon vuosirenkaat kaartuvat tasaisesti toistensa ympärille milloin leveinä, milloin tiiviinä renkaina. Edellinen vuosi on jäänyt seuraavan vuoden suojiin, ja kitukasvunkin vuodet ovat olleet kasvua, osa puun elämää. Sitten vain, yllättäen ehkä edellisenä syksynä tuli myrsky, jota puu ei enää kestänyt.
Havahdut ajatuksistasi. Oikaiset selkäsi ja jatkat hiljakseen eteenpäin. Huomaat haavan viileänharmaan rungon, josta oksat kohoavat kohti taivasta kuin kädet. Kun aika on, harmaista elottoman näköisistä oksista tunkee esiin uusi elämä - mutta ei vielä. Alkutalven tuulet ovat katkoneet puun oksistoa sieltä täältä. Kuulostelet oksien puhetta. Oksat rukoilevat, pyytävät talvien yli selviytymistä ja kiittävät lepoajoistaan. Kierrät kätesi puunrungon ympärille. Ehkä sinun ja puiden rukous on yhteinen.
Se, mikä metsässä on lakastunut, kohmettunut ja jäätynyt odottaa vain aikaansa, valmistautuen seuraavaan muodonmuutokseen. Ja silloin kaikki se tapahtuu, minkä on aika tapahtua, omassa rytmissään, omassa hitaassa rytmissään.
Teksti ja maalaus: Satu Toukkari
Tekstin ja kuvan käyttö sallittu, mutta teksti- ja kuvalähde mainittava.


