Uutisia
-
Kristillisen kirjan viikko 22.–28.3
Lapsella on oikeus kristillisiin kirjoihin
Kristillisen kirjan viikon teemana tänä vuonna on lapsen oikeus pyhään, ja samalla lapsen oikeus kristillisiin kirjoihin. Pyhä on myös luterilaisen kirkon teema vuosina 2010–2012. Kirkko rohkaisee näin pyhän kokemiseen ja elämiseen.
10/03/2010 12:31
-
Raamattu tai raamatunosa julkaistu 2508 kielellä
Yhtyneiden Raamattuseurojen kielitilasto 31.12.2009
Maailman kielten lukumääräksi arvioidaan 7000 kieltä.
Vuoden 2009 loppuun mennessä vähintään yksi kokonainen raamatunkirja on käännetty 2508 kielelle. Tällä hetkellä Uusi tai Vanha testamentti on saatavissa 1213 ja koko Raamattu 459 kielellä.
01/03/2010 14:47
-
”Haluamme lisää tzotzilenkielisiä pyhäkoulukirjoja”
Meksikossa, Chiapasin osavaltiossa tzozile-väestön parissa toimii katolisen kirkon lisäksi useita protestanttisia kirkkoja.
26/02/2010 11:09
-
Kairon kansainväliset kirjamessut – parhaimmat vuosiin
Kairon kansainväliset kirjamessut ovat juuri loppuneet. ”Huolimatta maatamme koettelevasta talouskriisistä sekä poliittisista ja uskonnollisista jännitteistä nämä kirjamessut sujuivat kaikin puolin parhaiten kuin vuosiin”, kertoo Egyptin Pipliaseuran pääsihteeri Ramez Atallah.
25/02/2010 12:26
-
Sanaa tavoittaa taigallakin
Tulitikkulaatikonkokoiseen mp3-soittimeen äänitetyt raamatunkertomukset ovat hyvin suosittuja suomensukuisten hantien parissa. Soitinta on poropaimenen helppo kuljettaa taskussaan taigalla ja kuunnella porotokkaa paimentaessaan. Soitin välittää sanoman myös jurtassa, jossa ei ole riittävää lukuvaloa. Myös hantilapset ja nuoret ovat olleet kiinnostuneita raamattuäänitteistä.
12/02/2010 16:26
-
”Vain minä osasin lukea”
– Olen Liu Ming, kolmannen vuosikurssin opiskelija Jiangsun maakunnan raamattukoulussa.
Tämä kurssi on syventänyt tietojani Raamatusta sekä laajentanut koko elämännäkemystäni. Toimin maallikkosaarnaajana eräässä maaseutuseurakunnassa täällä Jiangsussa. Ihmisinä emme pysty elämään ilman ruokaa, ja kristittyinä emme voi kasvaa hengellisesti ilman Raamattua.
09/02/2010 15:37
-
Laupias samarialainen – myötätunnon ohjelma
Afrikan pipliaseurojen Laupias samarialainen –asennekasvatusohjelmassa autetaan kirkkoja näkemään hiv/aids-tilanteen tosiasiat keskuudessaan, mutta myös kohtaamaan armollisesti epidemiaan sairastuneet.
05/02/2010 15:40
-
Apu saavuttaa Haitin
Viikko sitten Yhtyneitten Raamattuseurojen avustusrekka pääsi perille Haitiin Dominikaanisesta tasavallasta. Haitin Pipliaseuran henkilökunta oli rajalla vastaanottamassa avustuskuormaa.
29/01/2010 13:38
-
Tukea Haitiin
Haitin taannoinen maanjäristys tuhosi Haitin Pipliaseuran vanhan toimitalon täysin Port-au-Princessa. Raamattutalon edustalla olleet myyntikojut ihmisineen hautuivat sortuneen rakennuksen alle.
25/01/2010 13:46
-
Sudanissa sodan eristämä alue avautui Raamatuille
Eteläinen Kordofan maakunta Keski-Sudanissa on ollut sodan takia eristyksissä muusta maasta jo 20 vuotta. Sudanin Pipliaseura osallistui viime joulukuussa alueen pääkaupungissa Kaduglissa järjestettyyn episkopaalisen kirkon juhlaan, jossa suljettuna ollut katedraali otettiin uudelleen käyttöön. Alueellisesti merkittävä tapahtuma kokosi väkeä kaikista kirkkokunnista sekä paikallisia viranomaisia.
17/01/2010 00:00


